3.2.2020

Kuukauden asiakas: Kalle Alanen

Helmikuun kuukauden asiakkaamme on isännöitsijä Kalle Alanen Astala Isännöinti Oy:stä, Munkkivuoren toimipisteeltä.

– Mitä teet työksesi?

Asunto-osakeyhtiöiden isännöintiä. Suurin osa yhtiöistämme sijaitsee Helsingin kantakaupungissa, esimerkiksi Kalliossa. Muutama kohde on myös Katajanokalla ja Espoossa.

– Mikä työssäsi on parasta?

Parasta työssä on ongelmanratkaisu ja asiakkaiden ongelmien pohdinta. Erilaisia hallintoon, asumiseen ja tekniikkaan liittyviä ongelmia tulee ratkaistavaksi päivittäin, viikoittain ja kuukausittain. Se on mielenkiintoisinta.

– Millaisia projekteja olet tehnyt yhteistyössä United Foundersin kanssa?

Olemme tehneet yksinomaan LVIS-puolen hommia, hankesuunnittelua, toteutussuunnittelua ja valvontaa. Olemme aloitelleet VisioPlan Talotekniikan ja Antti Ollikaisen kanssa yhteistyötä silloin kun VisioPlan Talotekniikka perustettiin (vuonna 2017). Minulla on kaksi hanketta VisioPlan Talotekniikan kanssa jo takana ja kolmas nyt menossa. Valvontatehtävien osalta olen tehnyt yhteistyötä myös Valiorakennuttajien ja VisioPlan Sähkön kanssa.

– Mitä olet oppinut isännöitsijän tehtävistä seitsemän vuoden aikana?

Ole tavoitettavissa ja mitä teetkin ja lupaatkin, pidä vasteajat lyhyinä ja muista vastata edes jotain sille, joka kysyy. Mikäli et tiedä vastauksia niin selvitä ne. Nämä pätevät kyllä työssä kuin työssä. Olen oppinut myös pitkäjänteistä suunnitelmallisuutta. Työn kautta olen huomannut myös, että suurin muuttuja tässä työssä ovat ihmiset. Esimerkiksi kahden identtisen 1960-luvun yhtiön tavat hoitaa asioita voivat olla hyvin erilaisia, kun yhtiöissä asuvat ihmiset ovat keskenään erilaisia.

– Mitä teet töiden vastapainoksi vapaa-ajalla?

Harrastan metsästystä metsästyskoirani kanssa. Myös mökkeily liittyy tähän olennaisena osana. Lisäksi pyrin kuntoilemaan monipuolisesti.

Kalle Alanen

– Mitä teet kaikkein mieluiten?

Edelliseen kysymykseen liittyen sanoisin, että koiran kanssa metsästys on aika mielekästä tekemistä. Varmaan siis sitä!

– Neuvoja samaan työhön haluaville?

Kannattaa tehdä semmoiset työt heti pois alta mitkä voi, että ei pääse kasaantumaan kaaokseksi asti. Pitää muistaa myös vastata ihmisille ja tiedottaa asioista ajallaan. Tämä liittyy tuohon vasteaikojen lyhyenä pitämiseen.

Myös kaaoksen hallintaan täytyy tottua. Ajoittaista kaaosta pitää oppia sietämään, sillä kaikkea vain ei kerkeä tekemään mitä haluaisi. Keväällä meillä (isännöitsijöillä) on aina edessä tilinpäätösten laatiminen, hallitusten kokoukset ja myös projekteihin liittyvät työt. Se aiheuttaa turbulenssia ja mittaa sitä, kuinka hyvin osaa kaaosta hallita ja priorisoida asioita. Kohteiden määrän tulisi myös olla kohtuullinen, max. 15 isompaa kohdetta. Ole myös innokas oppimaan uusia asioita ja kehitä itseäsi ammatillisesti!

Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Jaa LinkedInissä